VESI WATER -näyttely Jokisaunalla

VESI on Jokisaunan Mankeligallerian kesänäyttelyn teema. Jokisaunan ohi virtaa Eurajoki ja vieressä välkehtii Pyhäjärvi. Näyttelyn työt on tehty Lutanjärven, Aurajoen, Iso- Vuolingon ja Suomenlahden rannoilla.

Jokisaunan alakerran vanha pesula, Mankeligalleria ja Design pesula, muistuttavat pyykinpesusta ja tekstiileistä arjessa. Vesi on myös tekstiiliteollisuuden tärkein raaka-aine. Sen laatu vaikuttaa kuituihin ja värien kirkkauteen, yhtäaikaa kun tekstiilituotanto on suuri vesistöjen kuormittaja.

Näyttelyssä vesi nähdään symbolisena. Mankeligalleria seinälle vapaasti ripustettuun kankaaseen on maalattu veteen heijastuva valo, kevään sulattaman jään värit sekä kerroksina veteen piirtyvä elämä. Vanerille maalatuissa sinisissä raidoissa voi keskittyä horisonttiin. Kasvivärjätyissä, hohtavissa hevosenjouhissa valo kulkee läpi. Tyyniksi pinnoiksi asettuvissa sinertävissä kudotuissa töissä jouhien päät jäävät kutittelemaan toisiaan. Merenneidon villahuiveissa langan kierre antaa kudottuun kankaaseen elävän pinnan. Kirjotussa kuvassa suvusta, ihminen asettuu elämän virtaan ja ohi lipuviin hetkiin. Käsin painetut ja kirjotut linnut ovat lohtuna, ne lentävät merten yli ja palaavat aina.

Vesi on ryhmän viides yhteinen näyttely. Esillä on uusia ja jo esillä olleita töitä. Näyttely jatkuu galleriatilan eteisessä olevaan pieneen myymälään.

Työt ovat myytävänä tai tilattavissa.

T E R V E T U LO A !

Näyttely on esillä 24.9.2023 asti. Seuraa Jokisaunan avoinnaoloja: https://www.facebook.com/jokisauna