Kauttuan Ruukinpuisto on rakentunut yli 330 vuoden ajan rauta- ja paperiteollisuuden ympärille. Vierailija pääsee tutustumaan ruukkialueeseen muun muassa arkkitehtuurin, näyttelyiden, kahviloiden ja ravintoloiden kautta. Tule aistimaan historiallisen miljöön tunnelma paikan päälle!
Kesäisin alueella järjestetään monenlaisia näyttelyitä ja Tallinmäen tapahtuma-aukio toimii vilkkaana tapahtumapaikkana.
Alue on tunnettu monikerroksellisesta arkkitehtuuristaan aina ruukkiajan punamullasta Alvar Aallon modernismiin. Tunnetuin Aalto-kohde on vuonna 1938 valmistunut Terassitalo, johon pääsee tutustumaan näyttelytilan kautta. Muita Aallon rakennuksia ruukkikylässä ovat mm. sauna- ja pesularakennus sekä majoituskohde Villa Aalto. Ruukinpuisto kuuluu Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Tutustu Ruukinpuiston historiaan tästä.
Katso kaikki Ruukinpuiston yrittäjät ja palvelut
Paikallisen oppaan johdolla sukellat Ruukinpuiston mielenkiintoiseen historiaan mukaansatempaavien tarinoiden ja vaikuttavien faktojen kautta, näet kiinnostavimmat paikat ja kuulet ajankohtaisimmat vinkit. Oppaidemme avulla saat eniten irti Ruukinpuiston vierailustasi. Alasatakunnan oppaat ovat Suomen opasliiton auktorisoimia matkailuoppaita. Teemme opastuksia ryhmille tilauksesta. Opastukset voidaan räätälöidä toiveiden mukaan. Suosituimpia opastuksia ovat Ruukinpuiston kävelykierrokset ja Terassitalon opastukset. Kesäisin järjestämme yleisöopastuksia, joille kuka tahansa voi tulla mukaan.
Aukioloajat:
Ryhmät sopimuksen mukaan ja yleisöopastukset erikseen ilmoitettuina aikoina
+358 50 377 5245
kaisa.repo@dnainternet.net
facebook.com/AlasatakunnanOppaat
Terassitalon huoneistossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Terassitalo on yksi Aallon merkittävimmistä töistä. Aalto sai tehtäväkseen suunnitella Kauttuan ruukkialueen kaavoituksen ja täydennysrakentamisen. Ensimmäisenä alueelle valmistui Terassitaloksi nimetty ”portaaton kerrostalo” v. 1938. Alasatakunnan oppaat ry järjestää opastettuja kierroksia näyttelyhuoneistossa sekä muualla ruukkialueella. Alasatakunnan oppaat ry järjestää opastettuja kierroksia näyttelyhuoneistossa sekä muualla ruukkialueella, puh. 050 377 5245 / Kaisa Repo.
Aukioloajat:
Lauantaisin klo 11-15 (suljettu pyhäinpäivänä sekä joulu-helmikuussa). Avoinna kesäkaudella ti-su klo 11-17 (suljettu juhannuksena). Muina aikoina ryhmille opastetusti sopimuksen mukaan.
Alvar Aallontie 4, asunto 3, Kauttua
+358 44 422 4828
terassitalo@eura.fi
eura.fi/terassitalo
Avara Kirppis on nykyaikainen, siisti ja valoisa kirpputori Kauttuan Ruukin Kivinavetassa. Kirpputorillamme on myös viihtyisä kahvio, jossa voit nauttia kupin kahvia ostosten lomassa. Pihalla on lapsille leikkipaikka ja runsaasti parkkitilaa.
Aukioloajat:
Ma suljettu, ti-pe 11-18, la 11-15, su 11-15
Tehtaantie 35, 27500 Kauttua
+358 40 7718555
kirpputoripehtoori@gmail.com
www.avarakirppis.fi
Jokisauna on arkkitehtuurin ja designin ystävälle unohtumaton elämys. Meillä voit nauttia lounas & kahvilan lähiruokaherkuista, rentoutua saunan löylyissä, tehdä löytöjä entisen pesulan Designmyymälässä ja yöpyä. Voit järjestää ikimuistoiset perhejuhlat tai inspiroivan kokouksen. Kaikki tämä on tarjolla kodikkaassa ja lämminhenkisessä tunnelmassa, keskellä Aallon arkkitehtuuria ja Kauttuan Ruukinpuiston idyllistä miljöötä. Aino ja Alvar Aallon piirtämä Jokisauna on Suomen ainoa yleisön käytössä olevan Aallon suunnitelema sauna- ja pesularakennus.
Aukioloajat:
Tarkista Facebookistamme
Sepäntie 1 27500 Kauttua
+358 40 715 3505
eija.helander@gmail.com
kauttuanjokisauna.com
Konsertti- ja juhlatila Kauttualla.
Satoja istumapaikkoja. Idyllinen ja tunnelmallinen tila moneen käyttöön.
Aukioloajat:
Sopimuksen mukaan.
Tehtaantie 35, 27500 Kauttua
+358 50 594 6110
mika.vuori@eahoy.fi
Kauttuan Ruukin Kivinavetta
Vuonna 1802 rakennettu Kauttuan Ruukinkartano on korkealaatuinen hotelli ja ravintola. Meillä voit viettää ikimuistoisia hetkiä työ- tai lomamatkallasi, yöpyen historiallisessa miljöössä – samalla nykyajan mukavuuksista nauttien. 18 hotellihuonettamme majoittavat n. 30 henkeä. Palvelemme vuoden ympäri myös juhla- ja kokouspaikkana, jonka suuri juhlasali ja kauniit kabinetit luovat puitteet upeille yksityistilaisuuksille ja tapahtumille.
Kaikki palvelumme:
Aukioloajat:
Ajankohtaiset aukioloajat verkkosivuillamme
Sepäntie 3, 27500 Kauttua
+358 10 340 7700
myynti@kauttuanruukki.fi
kauttuanruukki.fi
Sisustus- ja herkkupuoti Ruukin Sydämessä. Tuotevalikoimassa yrittäjän itsensä suunnittelemia tuotesarjoja, kuten kodin tekstiilejä, tarjottimia, leikkuulautoja, mukeja ja saippuoita. Tuotteet nostavat esiin paikallista käsityötaitoa, ruokakulttuuria ja murretta. Tarjottimen tai leikkuulaudan voi teettää myös omasta valokuvasta. Lisäksi puodista löytyy monien, pääasiassa suomalaisten, suunnittelijoiden koruja, tekstiilejä, lahjatavaroita ja paperitarvikkeita.
Herkkuosastolla on runsas valikoima teetä, pienpaahtimon kahvia sekä erilaisia käsityönä valmistettuja makeisia ja muita herkkuja.
Aukioloajat:
Ruukin Sydämen kahvilan aukiolojen mukaisesti sekä sopimuksesta.
Sepäntie 4, 27500 Kauttua
+358 40 5165319
info@punainentalli.fi
punainentalli.fi
Teatterielämyksiä ja harrastusmahdollisuuksia vauvasta vaariin tarjoava pienen paikkakunnan tavoitehakuinen harrastajateatteri. Kesäteatteri Ruukinpuiston välittömässä läheisyydessä. Katettu, numeroitu ja selkänojallinen nouseva katsomo. Teatteritalo Pläkki Eurassa tarjoaa puitteet erilaisille tilaisuuksille myös kesäteatterikauden ulkopuolella.
Pyhäjärvi-Teatterin lavalla nähdään kesällä 2023 Mummonmökki; musiikillinen komedia melkein tavallisesta kesäpäivässä suomalaisessa sivukylässä.
Ohjaus Juha Svahn, käsikirjoitus Reijo Honkonen
Aukioloajat:
Näytöskausi kesällä 2023 27.6.-12.7. välisenä aikana. Muuna aikana sopimuksen mukaan.
Vohlastentie 1, 27500 Kauttua
+358 50 372 4098
pyh.teatteri@gmail.com
pyhajarviteatteri.fi
Rantalan sauna, ent. virkailijasauna, sijaitsee Ruukinpuistossa, Eurajoen rannalla. Saunan suunnitellut arkkitehti Kristian Gullichsen otti rakennukseen paljon vaikutteita Alvar Aallolta, jonka oppipoikana hän aloitti arkkitehdin taipaleensa. Saunassa näkyy samanlainen porrasmaisuus kuin Aallon suunnittelemassa terassitalossa.
Tiloja vuokrataan rauhallisiin illanviettoihin, kokouksiin, juhliin sekä esim. työpaikkojen tyhy-päiviin. Tiloissa on 2 saunaa, joihin molempiin mahtuu noin 10 henkilöä. Hyvin varustellussa keittiössä on astiat 20 henkilölle Tiloihin voi tuoda omia tarjoiluja.
Aukioloajat:
Sopimuksen mukaan
Tammensillantie 2 27500 Kauttua
+358 50 557 3982
vesa.tainio@euramet.fi
rantalansauna.fi
Taidekäsityö -myymälä Ruukin Linnussa on Marja-Liisa Ala-Siuru-Aaltosen mielenkiintoisia ja erilaisia tuotteita.
Myymälästä löytyy muun muassa kirjailtuja neuleita, räsymattoja, pöytäliinamekkoja ja tauluja. Ruukin Linnussa on myös kiehtova ja elämyksellinen Nukkekoti- ja Pienoismallinäyttely. Tervetuloa!
Aukioloajat:
4.7.- 19.8.2023 ja 1.11.- 20.12.2023. ti-pe 12-17 ja la-su 12-15. Ryhmät sopimuksen mukaan: ruukin.lintu@hotmail.com
Sepäntie 2 E 4, 27500 KAUTTUA
+358 45 1311 357
ruukin.lintu@hotmail.com
.
Ruukin Sydämestä löydät ihanan herkkukahvilan, josta voit hakea uunituoreet makeat ja suolaiset herkut mukaan tai nauttia tunnelmallisessa kahvilassa tai ulkona terassilla upeassa miljöössä.
Ruukinpuiston info-piste, josta saat tietoa koko alueen tarjonnasta. Punaisen tallin ja Villa Pellavan laadukkaat myymälät, sisustus-ja käsityötuotteita ja ihana herkkupuoti. Idylliset kokous-ja juhlatilat kaunis miljöö ympärillä tarjoavat upeat puitteet järjestää ikimuistoisen tilaisuuden.
Aukioloajat:
1.4.-9.6.2023 La 12-16. Kesällä: 10.6.-13.8.2023 Ti-Pe 12-17 ja La-Su 12-16. Ja sopimuksen mukaan.
Sepäntie 4, 27500 Kauttua
+358 400 699 755
ruukinsydan@gmail.com
ruukinsydan.fi
Terassitalon ja Sepäntien asuntojen vuokraus.
Pieniä ja isoja asuntoja vuokrattavissa. Kysy lisää: Ruukki-Invest Oy/ Juha Pertola
Aukioloajat:
Sopimuksesta
Ruukinpuisto
+358 500 123 406
juhaper@saunalahti.fi
0500 123 406
Kuvataiteilija Ilona Auramaan työhuone sijaitsee Alvar Aallon Terassitalon ylimmässä kerroksessa. Myynnissä on värikkäiden maalausten lisäksi mm. uniikkeja korvakoruja, keramiikkaa ja taidekortteja. Olet tervetullut työhuoneelle sekä ostoksille, että ihan vaan hengähtämään hetkeksi taiteen keskelle.
Aukioloajat:
Lauantaisin klo 11-16, kesäaukiolo 10.6.- 27.8. ti-su klo 11-17, sekä erikseen sovittaessa. Juhannuksena suljettu.
Alvar Allontie 4 asunto 5, 27500 Kauttua
+358 45 6132646
ilona@taideilona.fi
taideilona.fi
Pieni korupaja vanhassa Ahlströmin kivinavetassa, jossa ovat sepän työtilat sekä pieni galleria. Pajassa valmistuu pieniä korusarjoja pääasiassa hopeasta. Tilauksesta ja näyttelyihin syntyvät yksilölliset ja uniikit korut. Koruja on myynnissä Ruukin Sydämessä Ruukinpuistossa, lisäksi Euran keskustassa Helmikulmassa sekä Esihistorian opastukseskus Nauravan lohikäärmeen myymälässä.
Koruseppä Annaleena Soinin työhuoneelle on Ruukinpuiston keskuksesta matkaa noin kilometri. Samassa rakennuksessa toimii myös Avara Kirppis.
Aukioloajat:
Sopimuksen mukaan. Varmista aukiolo työhuoneen numerosta, soittamalla tai viestillä.
Tehtaantie 35 27500 Kauttua
+358 50 5863885
annaleena@tyohuone925.fi
tyohuone925.fi
Vierailukeskus on kaikille kauttualaisille ja Kauttualla vieraileville tarkoitettu kohtaamispaikka. Vierailukeskuksessa oleva näyttely esittelee Kauttuan historiaa kylän syntymisestä nykypäivään saakka. Näyttelyn pääpainona on Ruukinpuiston teollinen historia, luonto ja yhteisö vuodesta 1689 nykyisyyteen. Yhteislippu Terassitalon kanssa: Aikuiset 8 €/hlö. Ryhmät yli 10 hlö, 7-17-vuotiaat, eläkeläiset, opiskelijat 4 €/hlö. Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Lippu on voimassa ostopäivän ajan.
Aukioloajat:
Avoinna lauantaisin 8.4.2023 alkaen klo 11-15. Kesällä 10.6.2023 – 31.8.2023 ti-su klo 11-17 (juhannuksena suljettu)
Timmintie 20 b
+358 44 4224827
vierailukeskus@eura.fi
eura.fi/vierailukeskus
Villa Majatalot tarjoaa majoituspalveluita ympäri vuoden. Mm suosittu perhehuone sekä lisäksi 2 hengen huoneita löytyy useita. Lisäksi polkupyörien ja soutuveneen vuokraus. Puh. 040 543 8636 tai 040 543 7253
Aukioloajat:
Sopimuksen mukaan
Falckintie 1 27500 Kauttua
+358 40 543 8636
Info@villamajatalot.fi
villamajatalot.fi